Minifutis

Minifutis on 3-6 -vuotiaiden tyttöjen ja poikien oma futiskoulu.

Ryhmässä tutustutaan leikinomaisesti palloon ja harjoitellaan monipuolisesti sekä jalkapallotaitoja että liikunnan perustaitoja ja ryhmässä toimimista. Tärkeää on myös onnistumisen ja kannustamisen ilo.

Lapsi osallistuu toimintaan itse ilman omaa aikuista. Aikuisen on silti hyvä jäädä lähettyville, mikäli lapsi kaipaa oman aikuisen tukea tai kannustusta tunnin aikana.

Minifutiksesta lapsen on helppo siirtyä mukaan joukkuetoiminaan 5-6-vuotiaana. 5-6-vuotiaiden uudet joukkueet perustetaan vuosittain keväällä. Tällä hetkellä nuorimmat joukkueemme ovat P2015 sekä T2013-15, joihin ovat tervetulleita mukaan kaikki uudet pelaajat.

Futiskoulut pyörivät vuoden ympäri neljässä jaksossa:

– Tammi-huhtikuu (sisällä koulun salissa)
– Touku-kesäkuu (ulkona keskuskentällä)
– Elokuu (ulkona keskuskentällä)
– Syys-joulukuu (sisällä koulun salissa) 

Jokaiselle kurssille voi ilmoittautua erikseen.

Kohderyhmä: 3 – 6 -vuotiaat tytöt ja pojat

Kurssin hintaan sisältyy aina ohjaus, olosuhteet, vakuutus lapselle sekä jokaiselle lapselle valinnaisesti joko oma pallo tai GrIFK-tuote. 

Varusteiksi lapsi tarvitsee oman pallon, liikuntaan soveltuvat vaatteet ja lenkkarit tai jalkapallokengät sekä vesipullon. Keskuskentällä järjestettävät kurssit pidetään niin sateella kuin paisteella, joten huomioithan tämän sään mukaisessa varustuksessa.

Vallitsevan covid-19-tilanteen vuoksi pidämme ryhmäkoot pieninä. Seuraamme tilannetta, joten muutokset on mahdollisia. Noudatamme THL:n, Valtioneuvoston ja Palloliiton ohjeistuksia. Muutokset toimintaan mahdollisia, ilmoitamme niistä osallistujille.

KESÄ 2020 | Elokuu

ELOKUUN MINIFUTISRYHMÄT 3-6 -vuotiaille keskuskentällä tiistaisin 4.8.-1.9.2020

Ryhmä 1: Ti klo 16.30-17.30
Ryhmä 2: Ti klo 17.30-18.30
Paikka: Kauniaisten keskuskenttä
Hinta: 50 € (sisarus samassa ryhmässä -50%)

Ilmoittautuminen vieressä olevilla ryhmäkohtaisten linkkien kautta. 
Lomake ohjaa suoraan GrIFK Fotbollin MyClub-järjestelmään, jonka kautta saatte myös laskun.

SYKSY 2020 | Syys-joulukuu

SYKSYN MINIFUTISRYHMÄT 3-6 -vuotiaille Mäntymäen koululla 5.9 – joulukuu 2020. Viimeisen harjoituskerran päivämäärä vahvistuu kun koulut alkavat elokuussa.

Ryhmä 1: La klo 11-12
Ryhmä 2: Su klo 15-16
Paikka: Mäntymäen koulun liikuntasali (sisäänkäynti pihan oikeasta laidasta Torpantien puolelta.
Hinta: 120 € (sisarus samassa ryhmässä -50%)

Ilmoittautuminen vieressä olevien ryhmäkohtaisilla linkeillä. Linkit ohjaavat suoraan GrIFK Fotbollin MyClub-järjestelmään, jonka kautta saatte myös kurssin laskun.

TALVI 2021 | Tammi-huhtikuu 

TALVEN MINIFUTISRYHMÄT 3-6 -vuotiaille Mäntymäen koululla 12.1.-25.4.2021.

Ilmoittautuminen aukeaa syksyllä.

Ryhmä 1: La klo 11-12
Ryhmä 2: Su klo 15-16
Paikka: Mäntymäen koulun liikuntasali (sisäänkäynti pihan oikeasta laidasta Torpantien puolelta.
Hinta: 120 € (sisarus samassa ryhmässä -50%)

Ilmoittautuminen vieressä olevien ryhmäkohtaisilla linkeillä. Linkit ohjaavat suoraan GrIFK Fotbollin MyClub-järjestelmään, jonka kautta saatte myös kurssin laskun.

Lisätietoja:

Johanna Tiinus
johanna@grifkfotboll.fi

Ilmoittautuminen minifutikseen

Elokuun kurssit tiistaisin Kauniaisten keskuskentällä 4.8.-1.9.2020.

Perhefutis Minifutis elokuu 2020_ig2
IMG_8454 3
IMG_8461
IMG_0713
9d7f7472-d4b6-4802-b6e2-dd38b8589dd1