BK-46 - GrIFK 2-3 (0-1), Grani lohkovoittoon

9.9.2015

Grani varmisti tänään Karjaalla lohkovoiton voittamalla BKn 2-3 ottelussa joka kääntyi pariinkin kertaan. BK oli merkittävästi paremmalla asenteella liikkeellä kuin kahdessa edellisessä kohtaamisessa. Grani siirtyi kuitenkin 0-1 johtoon rankkarille puolen tunnin jälkeen jonka Dani toimitti perille saavuttaen näin jo 20 maalin rajan. Toisella puoliajalla ote siirtyi BKlle joka kahdella puskumaalilla otti johdon. Näyttikin siltä että ottelu päättyisi näin mutta loppuminuuteilla Grani sitten rankaisi kahteen kertaan jättäen hölmistyneen kotijoukkueen kentälle ihmettelemään minne pisteet hävisivät. Onnittelut joukkueelle ja taustavoimille lohkovoitosta - paljon hyvää ja tuloksellista jalkapalloa on tänä vuonna tarjottu!

26.9 arvotaan nousukarsintojen otteluparit ja järjestys. Granin lisäksi Honka on varmistanut lohkonsa voiton, pohjoisesta on tarjolla joko KPV tai Ylivieska ja idästä Klubi04 (todennäköisin), Kultsu tai Futura.

Tätä ennen sarja jatkuu - sunnuntaina eli 13.9 vastassa on kello 18.30 Närpes Kraft joka taistelee sarjapaikastaan.