Janne Törmänen jatkaa seurassa kaudella 2019

1.11.2018


GrIFKn monivuotinen kapellimestari sekä seuran oma kasvatti jatkaa seurassa ensikin kaudella. Terrierimäinen pelaaja on tunnettu silkinpehmeistä tatseistaan sekä pelinäkemyksestään. Lempinimellä ”Törö” kulkeva Janne Törmänen on käynyt läpi laadukkaan juniorikoulun, johon mahtuu poikamaaotteluita jokaisessa ikäluokassa vuosina 2004-2008. Maaotteluita kertyi yhteensä 46 kappaletta, joka oikeutti v. 2013 jaettuun yhdenteentoista sijaan eniten poikamaaotteluita pelanneiden listalla. Liigakentät tulivat tutuiksi v. 2010 FC Lahden riveissä, jolloin joukkueessa pelasi mm. Jari Litmanen.

Törmänen on edustanut Grankulla IFKta Ykkösessä ja Kakkosessa 9 kauden ajan. Menneen kauden alku kulki lievien loukkaantumisten merkeissä, mutta syyskierroksella Törmäsen kausi pääsi kunnolla vauhtiin. Kliimaksi oli FC Jazzia vastaan käyty kamppailu, jossa Törö teki ottelun ensimmäiset kaksi maalia upealla kaukolaukauksella ja tyylipuhtaalla sijoituksella boksin rajoilta ylänurkkaan. Ottelun 62.minuutilla varmalta näyttänyt puhdas hattutemppu jäi yleisön haaveeksi, kun Törön ohjauksesta tolppaan osunut pallo jäi pyörimään maaliviivalle. Nälkää jäi siis tulevallekin kaudelle.