Ennakko: GrIFK vs TPS 17.5. 18:30

16.5.2017

Grani kohtaa kauden kolmannessa ottelussaan TPS:n Turusta. Viime kauden keskinäisistä kohtaamisista TPS voitti kaksi ja kauniaislaiset yhden. Ottelut olivat tasaisia. Toukokuussa Kauniaisissa pelattu ottelu päättyi kotijoukkueen 1-0 voittoon. Vastaavasti heinäkuussa turkulaiset olivat 2-0 parempia Paavo Nurmen stadionilla. Grani oli pelissä hyvin mukana ensimmäisen jakson, mutta TPS meni ohi toisella puoliajalla. Syyskuussa joukkueet kohtasivat Kauniaisten Keskuskentällä. Ottelu päättyi TPS:n niukkaan 2-1 voittoon.

TPS on aloittanut kautensa hiukan yllättäen kahdella tappiolla KPV:lle ja AC Oululle ja majailee täten toiseksi viimeisenä. Joukkue on onnistunut maalinteossa kerran. Grani hävisi Kauniaisissa OPS:lle 2-0, mutta sai arvokkaan vieraspisteen Pietarsaaresta. Näillä ansioilla sarjasijoitus on seitsemäs. Maalitiliä ei ole vielä avattu, joten kotiyleisö varmasti odottaa TPS:n maaliverkkojen heilumista.