GrIFK A 2-1 kotivoitto MyPa:sta

30.8.2009

Kimi "Lipe" Lindemanin hyvät torjunnat ja voittomaaliin johtanut loistava pitkä avaussyöttö auttoivat GrIFK A:n 2-1 kotivoittoon MyPa:sta.
Kimi "Lipe" Lindemanin hyvät torjunnat ja voittomaaliin johtanut loistava pitkä avaussyöttö auttoivat GrIFK A:n 2-1 kotivoittoon MyPa:sta.

GrIFK - MyPa 2-1 (1-1)

Tärkeät pisteet jäivät Graniin kovan työrupeaman jälkeen. Alku oli helppoa, liiankin helppoa. Jo viiden minuutin kohdalla Janne pääsi nostamaan pallon vastaan tulleen MyPa maalivahdin yli hyvästä pystysyötöstä. Ote siirtyi vähitellen MyPalle joka sitten 10 minuuttia ennen taukoa tasoitti. Ko tilanteessa Nicke syöksyi peittämään mutta ei saanut palkintona muuta kuin potkun jalkaansa ja joutui lievän loukkantumisen takia vaihtoon.

Puoliajalla painotettiin rooleja omassa puolustuspelissä. Sanoma meni hyvin perille ja kun noin tunnin pelin jälkeen vielä vaihdettiin tuoreita jalkoja keskikentälle MyPan painostus jäi enemmän näennäiseksi.

Vajaa 10 minuuttia ennen loppua Lipe avasi pitkän Danille joka sitten kaadettiin alueella. Dani laittoi itse pallon pussiin - Grani johtoon ja Lipelle syöttöpiste. Puolustuslinja oli kokonaisuudessaan stabiilli läpi ottelun.(Lähde: GrIFK A sivut)

Joukkue: Kimi (mv), Nikke (30 min.Micke), Roni, Mara, Lauri, Robin, Kimi (55.min Tony), Janne, Joonas (Abbe 80 min), Davy (65 min Hema), Dani. Vaihdossa Arttu ja Niklas (mv)