Granille voitto Hyvinkäältä!

4.5.2009

Grani otti kauden avauspisteensä Hyvinkään Villa Parkin tekonurmella pelatussa ottelussa numeroin 2-3.

Ottelu alkoi hieman sekaisissa merkeissä, mutta grani otti pelin
pikkuhiljaa haltuunsa ja loi hyviä tekopaikkoja. 36' minuutilla granin sarjakauden ensimmäinen maali näki päivänvalon, kun Eetu Klingberg pääsi vetämään keskityspallon puolivolleyllä aivan tolpan juureen.
Maalin jälkeen HyPS alkoi saada pelin juonesta kiinni ja tasoittikin pelin 4 minuuttia myöhemmin, kun Eetu Kokkinen pääsi vähän helpon näköisesti purjehtimaan puolustuksen välistä ja nostamaan pallon yli Aki Holman. Tauolle mentiin siis 1-1 lukemissa.

Toisella puoliajalla Grani piti taas palloa, ja HyPS odotti vastahyökkäyksiä. 58 minuuttia oli pelattu, kun Grani siirtyi 1-2-johtoon. Puolustuslinja lähetti pitkän pallon joka tippui Niklas Roihan jalkoihin, Roiha pelasi Poulsenin läpi ja tämä täräytti pallon varmasti maalin vasempaan alanurkkaan. GrIFK oli lähellä siirtyä jo 3-1 johtoon, kun kulmahässäkän aikana pallo näytti käyneen yläriman kautta jo maalissa mutta ainakaan tuomarit eivät sitä maaliksi katsoneet.
Granin johto kesti aina 70' minuutille saakka, kunnes HyPS tasoitti pelin 2-2:een pallon ylittäessä maaliviivan juuri ja juuri. HyPSin riemu kesti vain pari minuuttia, kun Rosenbladin antama kulmapotku tavoitti Tinke Lumivaaran, joka survoi pallon hässäkän keskeltä maaliin. Lopussa HyPS koitti lyödä painetta Granin päätyyn, mutta puolustus hoiti hommansa mallikkaasti.
GrIFKin pelaajista jopa 4 teki debyyttinsä 2-divisioonassa!

Avauskokoonpano: Holma, Antikainen, Virtala, Soutar, Tiainen, Klingberg, Enberg, Poulsen, Roiha, Lumivaara, Rosenblad.

Seuraava ottelu pelataan Kauniaisissa sunnuntaina 10.5., vastassa silloin Gnistan.
Kaikki paikan päälle kannustamaan Grani voittoon! Ottelu alkaa klo 18:30.